Sähkömagneettiset kentät ja terveys - Mikko Ahonen Elämänläheisiä mobiiliuutisia. Kerropa kavereillesi tästä uutiskanavasta!

Kaikki blogit puheenaiheesta Terveydenhuolto

Ihmeellinen kummallinen Sote (Viekää Sote maaliin)

Edellisen hallituksen aikana, oliko näin, että kaikki puolueet asettuivat tukemaan Sotea(?). Sillä oli siis kannatus yli puoluerajojen, koska sitä pidettiin tärkeänä yhteisenä etuna Suomelle ja suomalaisille.

Samoin Sotella on tarkoitus turvata terveydenhuolto seuraavaksi 20-30:ksi vuodeksi eteenpäin ja samalla sallia porvarioikeistolle mahdollisuus tuoda yksityinen terveydenhuolto mukaan kuvioon.

Mitä sitten tapahtui?

Kuinka arvioida terveydenhuollon laatua

Luentomateriaalin visualisointi on yksi tapa kiinnittää kuulijan huomiota ja helpottaa esitetyn asian mieleen painamista. Tekijänoikeuslaki antaa mahdollisuuden käyttää opetustarkoituksissa taitelijoiden teoksia ja olen itsekin tätä mahdollisuutta joskus hyödyntänyt. Lääke- ja potilasvahinkoja koskevan luentosarjani esitysmateriaalissa oli pitkään kuvia Lucky Luke sarjakuvakirjasta ”Tohtori Doxeyn eliksiiri”. Siinä myrkyllisiä rohtoja kauppaava puoskari kiertää pitkin villin lännen kaupunkeja.

Helsinki romuttaa turvapaikkaprosessia

Helsingin kaupunginhallitus päätti äänestystuloksen jälkeen 20.11 lisätä laittomasti maassa oleskeleville oikeuden maksuttomiin

lääkkeisiin

majoitukseen

ruokaan

sairauksien hoitoon ja seurantaan

rokotuksiin

hammashoitoon

raskaana oleville ja pienten lasten perheille pidempikestoisen majoitukseen

apuun löytämään väyliä pois paperittomuudesta

oikeudelliseen neuvontaan

mielenterveyspalveluihin

toimeentulotuen lisäämiseen

Asiakas ja sote

Kysyin laboratoriosta olisiko soten jälkeen enää mahdollista käydä missä vain julkisessa laboratoriossa Uudellamaalla antamassa vaaditut verinäytteet.  Harvenevatko soten tultua julkiset laboratoriot tai piiloutuvatko kuin flunssarokotuspisteet, pitkien ja vaikeiden matkojen taakse?

 

Avoin kirje Valviraan 2

Arvoisat
Ylijohtaja Markus Henriksson,
Johtaja Tarja Holi ja
Ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkonen,

 

Julkaisimme 7.10.2017 tällä samalla foorumilla Valviran johtaja Tarja Holille ja ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkoselle osoitetun avoimen kirjeen, jossa ehdotimme 5.9.2017 julkaisemassanne tiedotteessa olevan virheellisen tiedon julkista oikaisemista. Toistaiseksi emme ole nähneet minkäänlaista reagointia taholtanne.

EU - kilpailutukset osa 1 , SOTE - säästöt !

Muutamia vuosia olemme saanet seurata edestakaista Sote - seli sosiaali - ja terveydenhoito uudistuksen etenemistä. Toisin sanoen asiaa käsittelevät puolueet ovat vaihtuneet, mutta silti se ei ole edennyt kuten annettiin ymmärtää.

Sotesta ihmisen mittaiseksi

Antero Putkiranta ja Pertti Sopanen ottivat aiheellisesti kantaa (Talouselämä 26/2017; Lean-ajattelu ei ulotu terveydenhuoltoon) terveydenhuollon jäykkiin toimintamalleihin ja resurssitehottomuuteen. Lisäisin tähän myös vanhoihin tapoihin jumiutuneen työnjaon, palveluajattelun puuttumisen sekä puutteellisen vuorovaikutuksen työyhteisöissä. Etenkin julkisen terveydenhuollon puolella törmää yhä sekä rakenteellisiin että asenteellisiin ongelmiin palvelujen tuottamisessa.

Eheytyshoidot brutaalia henkistä väkivaltaa – Pitäisi kieltää lailla

Ensisijaisesti seksuaalisen suuntautumisen muuttamiseen pyrkivien eheytyshoitojen markkinointi käypinä terapiamuotoina on edelleenkin valitettavaa arkea terveydenhuollon ammattilaisten parissa. Terapiaa on perinteisesti markkinoitu kristillisten liikkeiden vaikutuspiirissä toimivien ammattilaisten taholta. Asia tuli jälleen esille Pirkanmaan Setan toiminnanjohtajan Tamperelainen-lehden kolumnissa (27.7). Kokemukset Setan Sinuiksi-neuvontapalvelussa kertovat karua kieltä siitä, mitä eheytyshoito pahimmillaan aiheuttaa.

Kuka valvoo terveydenhuoltoa sotessa

Sote-uudistuksen vähän huomiota saanut osa ovat uudistuksen yhteydessä toteuttavat muutokset terveydenhuollon valvonnassa. Muutoksen suunta tässäkin on varsin erilainen siihen nähden, mitä terveydenhuollon asiantuntijat ovat toivoneet. Erityisesti lääkärit ovat vuosien mittaan toivoneet terveydenhuoltoon keskittyvän keskusviraston vahvistamista mm. hoidon indikaatioihin ja priorisointiin liittyvien kysymysten vaikeuden takia. Hoitoon pääsyn kriteerien, jotka luotiin osana ns.

Sydämestäni löytyi rakennevika

Ihmiset ovat joutuneet kohtaamaan tässä epävarmassa maailmassa niin paljon vakavampia vastoinkäymisiä kuin minä, että tuntuu vähän tyhmältä kirjoittaa itseeni liittyen. Mutta kirjoitan kuitenkin, koska haluan jakaa tarinani toivoen sen olevan jollain tavalla hyödyllistä.

Ehkä jotkut Uuden Suomen lukijat ovat ihmetelleet, että blogini on ollut viime aikoina hiljainen. Tässä tulee samalla vähän selitystä tuohon hiljaisuuteen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä